Somessa kaikki on kyse reaktioista, eli siitä mitä käyttäjä tekee nähdessään tai ohittaessaan julkaisusi. Kuulostaa kylmältä, mutta ei se sitä ole. Kuvan tai videon on tarkoitus saada ihminen reagoimaan julkaisusi kanssa, sillä silloin julkaisu ensinnäkin vaikuttaa katsojaan jollain tapaa, ja toiseksi, silloin julkaisu saa enemmän näkyvyyttä. Avataanpa tätä hieman lisää.

Sosiaalinen media on nimensä mukaisesti sosiaalinen, eli kaksisuuntainen tie. Seuraajat käyttävät sosiaalista mediaa hyvin monenlaisiin tarpeisiin, mutta useimmiten ajankuluksi ja viihtyäkseen. Nähdäkseen ja kokeakseen jotain, mikä istuu heidän mielenmaisemaansa. Ja sitä varten on algoritmi, joka ohjaa sitä, mitä kannattaa kenellekin käyttäjälle näyttää. Ja me julkaisijat, mehän haluamme tarjota seuraajillemme vastinetta näihin viihtymisen tarpeisiin. Se voi olla monenlaista, esimerkiksi iloa, inspiraatiota, oivallusta, oppia, hauskuutta jne.

Miten algoritmi toimii?

Kun seuraaja skrollaa somen jatkuvaa uutisvirtaa, on oma julkaisusi pisara meressä. Toivot toki, että joku näkisi sen, ja koska some yrityskäytössä on totaalisen eri asia kuin henkilökohtaisessa viihdekäytössä, toivot luonnollisesti että julkaisusta (eli markkinointiin käytetystä ajasta) olisi myös jotain hyötyä.

Viittasin aiemmin viihtymisen tarpeisiin, eli siihen millä tavoin ja miksi ihmiset somea kuluttavat. Kun käyttäjässä herää jokin tällainen kokemus ja tunnereaktio esimerkiksi ilosta, samastumisesta tai oivalluksesta, hän todennäköisesti antaa somepeukullaan reaktion – eli tykkää, kommentoi, jakaa tai vaikkapa klikkaa linkkiä. Itseasiassa, yksi merkittävimmistä reaktioista nykyään on julkaisun kohdalle pysähtyminen ja esimerkiksi tekstin lukeminen kokonaan.

Kyllä, Instagramin ja Facebookin nerokkaat algoritmit seuraavat jopa sitä, miten pitkäksi aikaa pysähdyt julkaisun tai tarinan äärelle ja päättelee siitä, kannattaako sinulle jatkossakin nostaa tämän kaltaisia julkaisuja tämän tyyppisiltä käyttäjiltä. Näiden ”näkymättömien” reaktioden seuraamisesta on tullut algoritmeille tärkeitä, sillä harva meistä kehtaa tai haluaa peukuttaa kaikkea, mitä kuitenkin tykkää seurata. Esimerkiksi Facebookissa moni ei halua tykätä tai kommentoida sen vuoksi, että reaktiot näkyvät helposti myös joillekin kavereille.

Mitä merkitystä reaktioilla on?

Ja miksi nämä yksittäiset reaktiot ovat tärkeitä? Sen vuoksi, että kun julkaisusi kerää reaktioita (mielellään mahdollisimman pian julkaisemisen jälkeen) päättelee Instagramin ja Facebookin algoritmi tämän sisällön olevan kiinnostavaa, ja nostaa sitä muidenkin samankaltaisten käyttäjien julkaisuvirtaan. Näin sinun on mahdollista tavoittaa isompi osa edes jo olemassa olevista seuraajistasi, sekä mahdollisesti saada tavoitettua jopa uusia. Esimerkiksi Instagram saattaa nostaa julkaisusi Tutki-syötteeseen ja näkyä käyttäjille, jotka eivät vielä seuraa sinua, ja Facebook nostaa julkaisuasi näkyville seuraajiesi kavereille.

Niin, jokaisella reaktiolla on merkitystä! Voit ajatella tätä myös toisin päin, omasta viihdekäytöstäsi käsin. Seuraat varmasti satoja tilejä, joista kymmeniä aktiivisemmin, ja joidenkin käyttäjien julkaisuja haluat oikeasti nähdä. Muistathan silloin myös reagoida julkaisuihin, nimittäin sillä tavoin varmistat, että algoritmit nostavat jatkossakin tämän käyttäjän postauksia sinulle näkyviin, tuhansien (ja tosiasiassa miljoonien) julkaisujen taistellessa tilasta kuvavirrassasi.

Aitous ennen kaikkea

Ethän kuitenkaan ota tätä kovin totisesti? Ethän ala taktikoida liikaa? Nimittäin sillä tavoin somen tekemisestä voi tulla turhan teknistä ja vakavaa, ja silloin on vaarana rennon tekemisen, ilon ja aitouden katoaminen. Ja se on kuitenkin kaikkein tärkeintä, jotta voit tuottaa aitoa sisältöä, joka resonoi kohderyhmässäsi, eli herättää tunteita ja ajatuksia.

Mutta kun löydät oman äänesi ja ne aiheet, joita haluat somessa nostaa esiin sekä tunnistat kohderyhmäsi, tulee sisällön tuottamisesta luonteva osa työtäsi ja silloin jopa haluat löytää sille aikaa!

Tässä blogissa tulemme avaamaan somen ja algoritmien kiemuroita lisää, ja annamme sinulle eväitä luoda sisältöä, joka näkyy, löytyy ja puhuttelee, ja jopa innostaa myös sinua. Siinäpä hyvä tavoite jokaiselle somen tekijälle!

Yrittäjältä yrittäjälle -inspiraatiokirjeeseen nostamme myös säännöllisesti somevinkkejä, oletko jo tilannut sen itsellesi? 🙂 Klikkaa tästä olehyvä.

Työskennelläänkö yhdessä?

Kommentit